lauantai 20. helmikuuta 2016

Every sad end is a new great beginning


Tästä päivästä eteenpäin olen tällä puolella maailmaa lomalla ja reissaamassa. Viimeisetkin school drop offit ja pick upit on hoidettu, aamiaiset valmistettu ja pyykit laitettu narulle kuivumaan. Kaksi kuukautta au pairina Brisbanessa ja reilu kuusi kuukautta Sydneyssä. Tuntuu ihan hassulta, että maanantaina lähden laukkuvuoren kanssa lentokentälle vieraitani vastaan. Tänään oon hengaillut kotona babysittaillen ja tulevia kuvioita selventäen ja ihan kohta suuntaan kohti Dee Whyta ja dinneriä tyttöjen kanssa. Just puhuttiin, että ihana sutasta vähän meikkiä naamaan, vaihtaa rantamekko siistimpiin vaatteisiin ja mennä kunnolla ulos syömään. Huomenna aamulla mulla on aamiaistreffit ja muu ohjelma pakkaamista lukuunottamatta onkin sääriippuvaista.

Olen ikuisesti kiitollinen vuoden takaiselle itselleni, joka päätti lähteä melko spontaanisti tuntematonta kohti. Nyt jälkiviisaana voi todeta, että olin sinisilmäinen ja oikeasti aika tietämätön au pairin arjesta, mutta tekemällä ja elämällä oppii. Australiasta tiesin vielä vähemmän. Au pair -ilmoituksia lukiessani mulla oli toisella välilehdellä Google Maps, josta kurkin perheiden asuinkaupunkien sijaintia. Mulla on ollut onneksi upea mahdollisuus reissata ympäri maata ja oppia niin paljon uutta tästä maanosasta. Olen myös iloinen, etten ole jäänyt ihan pelkästään itärannikolle, vaan nähnyt muutakin Australiaa. Eniten ehkä harmittaa, etten Länsi-Ausseihin ikinä päässyt, mutta hei, ensi kertaankin täytyy jättää jotain!


Mun au pairius -kokemuksen hyvät puolet? Uuteen kulttuuriin tutustuminen paikallisessa perheessä, turvallinen ja helppo vaihtoehto ulkomaille muuttaessa, kielen kehittyminen, rohkeuden ja itsevarmuuden kasvaminen, omalta mukavuusalueelta poistuminen, ihana perhe, joka on ottanut mut kotiinsa avosylin, työ, joka on sisältänyt lukuisia rantapäiviä, piirustushetkiä, leipomuksia, tarinoita, leffoja ja muita aktiviteetteja, halaukset ja pusut lapsilta päivittäin, itsensä haastaminen, matkustaminen, upeat ihmiset, lasten ja heidän rohkeutensa kasvamisen seuraaminen, kaverit ja tarinat ympäri maailmaa sekä upeat paikat ja kokemukset. Istuin tässä yksi päivä rannalla ja mietin, miten tulen selviämään ilman tuttuja merimaisemia, aaltojen kohinaa ja suolaveden makua suussa? Kyllä mä vaan tulen kaipaamaan mun aussiarkea kaikkine ihmisineen, paikkoineen ja asioineen.

Ei tämä tietenkään mitään jatkuvaa ruusuilla tanssimista ole ollut. Näin kaukana Suomesta en ole koskaan ennen ollut, enkä lähes vuotta erossa perheestäni ja kavereistani. En myöskään ole ikinä ennen matkustanut yksin. Olen tuntenut koti-ikävää, pitkät, parhaimmillaan 11h päivät, ovat olleet välillä rankkoja, lasten kiukutellessa työvalintaa on kyseenalaistanut ja joihinkin perheen tavoista on ollut aluksi vaikea mukautua. Uskoin myös vakaasti löytäväni täällä ollessani ne omat tulevaisuuden visiot ja suunnan elämälleni, mutta hukassa ollaan. Muutaman kuukauden jälkeen täälläkin elämä on asettunut rutiininomaiseksi arjeksi ja monet asiat itsestäänselvyyksiksi, joten mitään meditaation kaltaista itsetutkistelua ja itsensä löytämistä ei ole tapahtunut.


Siis mitä? Kliseisesti voin todeta, että vastahan lähdin ja nyt matkani on loppureissailuja vailla paketissa tältä erää. Minne tämä 8,5kk on kadonnut? Vaikka vähän odotankin Suomeen paluuta, lempparikahviloita, kavereita ja perhettä, tuttuja reittejä, rutiininomaisempaa treenausta ja tietynlaista vapautta, en ole valmis lähtemään täältä. Vaikka täysin rehellisesti voin sanoa, että 8kk au pairina on mulle tällä haavaa tarpeeksi, en ole valmis jättämään vienoja aamupalapyyntöjä ovenraosta, spontaaneja rakkaudenosoituksia lapsilta, loputtomia päiviä rannalla, tuttua elämää täällä ja näitä ihmisiä. Haluaisin kävellä kotimäkeä ylös bussipysäkiltä, treenata viideltä sunnuntaiaamuna ja kymmeneltä maanantai-iltana aivan huikeiden tyyppien kanssa, hyppiä aalloissa, juosta riemusta hohtavia kasvoja vastaan päiväkodin käytävällä, vaihtaa kuulumisiani tarhaopejen, äitien, bussia odottavien ihmisten ja kaupan kassojen kanssa, treenata englantiani, syödä timtameja, viettää aikaa hostperheeni kanssa, tehdä viikonloppureissuja, istua rannalla illan pimetessä, tuijottaa merta tunteja, antaa tulevaisuuden olla avoin, elää vapaasti ja yllättyä yhä uudelleen omasta selviämisestäni tällä puolella maapalloa. Kaikkine onnen ja turhautumisen hetkineen au pairius on ollut aivan mieletön matka!

Lakkiaisissa kerroin sukulaisille palaavani Suomeen tammi-helmikuussa, mutta ne suunnitelmat ovat pitäneet yhtä vähän kuin Ruotsiin au pairiksi lähteminen. Maanantaina äiti ja Aino saapuvat tänne ja reissaillaan yhdessä Sydneyssä, Blue Mountainseilla, Jervis Bayssa, Melbournessa ja Great Ocean Roadilla. Viime päivät ovatkin kuluneet asumusten, musikaalien ja autojen varailuun sekä matkaohjelman tekoon. K
olmen viikon päästä pakkaan rinkkani (tai no Essin se oikeasti on, kiitos!!) ja lennän seikkailemaan ympäri Uutta Seelantia kuudeksi viikoksi itsekseni. Uudessa Seelannissa mulla on kavereita samoihin aikoihin reissailemassa, joten eiköhän polut aina välillä risteä. Sieltä matkani jatkuu sitten Sydneyn ja Singaporen kautta takaisin Suomen maan kamaralle.

Blogin päivittelytahdista en lupaa mitään, sillä seuraavat 2,5 viikkoa menevät Äidin ja siskon seurasta nauttien ja Uuteen Seelantiin en ota konetta mukaan. Kuullaan kuitenkin jossain vaiheessa vielä ja nähdään Suomessa reilu kahden kuukauden päästä.

Ihanaa lauantaita!

Hanna


ps. Unohtuipa lisätä aiemmin, että jos aussiseikkailut kiinnostaa edelleen niin aivan ihanien Ellin, KLIK, ja Sinin, KLIK, blogeista voi seurailla elämää Sydneyssä ja Northern Beaches -alueella vielä reilu kuukauden mun jälkeen! Nää tytöt on ihan huikeita ja laatu on taattu.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Happy Valentine's Day!


Heippa kaikille ja hyvää ystävänpäivää!

Toka vika viikonloppu mun Sydney-elämää käsillä. Mä en ole ehkä vielä aivan sisäistänyt asiaa, vaikka osaa kavereista onkin treffattu jo vikaa kertaa, oon käynyt kaikki tavarani läpi, ottanut valokuvat pois seiniltä ja joka toisessa lauseessa tulee esiin se, miten aika loppuu ja mä lähen ihan kohta ja ei voi olla totta. 



Arki on rullannut tavalliseen tahtiin, puistoja, rantoja, play dateja, satuhetkiä ja askartelusessioita. Täällä on ollut koko viikon tosi hyvä sää (ekaa kertaa mun Sydney-olon aikana varmaan, kun kokonainen viikko aurinkoa ja kuuma), joten olen nauttinut ulkoilmasta niin tyttöjen kanssa kuin vapaa-ajallakin. Rannalla onkin tullut vietettyä koko loppuviikko.


Small talkia on tullut kuluneen viikon aikana harrastettua paljon enemmän kuin ennen. Syynä siihen on vasemmassa jalassa koreileva air cast. Mikä valtava jäänrikkoja tuo möhkäle onkaan... Ihmiset kyselevät vitsillä, että olenko käynyt potkimassa seiniä tai muita ihmisiä ja olen vissiin oppinut kävelemään varsin sujuvasti tuon kanssa, sillä perjantainakin yksi mies kommentoi mun olevan älyttömän nopea, vaikka onkin extrapaino jalassa haha!


Perjantaina illalla meillä oli Sinin kanssa ihan tosi kiva ilta Manlyssa takeaway-burgereiden ja viinin kanssa rannalla istuskellen. Tuli kyllä ihan tarpeeseen, sillä kuluneen viikon aikana oli kertynyt aikamoinen määrä stressiä. Mä olen maailman onnellisin ja kiitollisin, että mulla on täällä muutama ihana suomalainen ystävä, joille voi aina purkaa stressin ja ahdistuksen omalla äidinkielellä, vaikka oulun murre välillä sisältääkin varsin kummallisia sanoja... Suomeksi nyt vaan saa sanottua kaikki asiat turhia miettimättä juuri niin kuin ne ovat ja väärinkäsityksiä ei synny.




Eilen vietettiin rentoa päivää Manlyssa Ellin, Sinin ja Haleyn kanssa ensin rantaelämästä nauttien ja illan lähestyessä siirryttiin Shelly Beachille Ellin synttäribarbequelle (tai barbielle niin kuin aussit sanoo). 




Vaikka rantaelämää onkin tullut harrastettua ahkeraan, vedessä asti ei ole liian montaa kertaa päässyt käymään viime aikoina, sillä blue bottle jellyfishit ovat vallanneet Northern Beachit. Kyseiset meduusat eivät ole tappavia, vaikka eilenkin Manlyn rantavahdit kuuluttivat tasaisin väliajoin, miten meduusojen polttaessa kipu on incredible ja parannusta ei ole. Muahan pisti meduusa viime vuoden puolella. Kipu kesti muutaman tunnin ja sen jälkeen lähinnä tuntui muutaman päivän, jos käytin jalkaa kunnolla esim. luistellessa. Ei se juu kiva tunne ole ollenkaan, mutta vähän nauratti lifesavereiden dramaattisuus.




Tänään kävin vikaa kertaa aamupalalla Raphaelan kanssa lempparikahvilassa ja iltapäivällä lähen Ellin ja Haleyn kanssa kohti Bondia, Open Air Cinemaa ja The Notebook -leffaa. Vihdoin pääsen elämäni ekaa kertaa ulkoilmaleffaan.



Vika viikko lähtee huomenna käyntiin, jännää! Mulla ei ole vielä mitään isompia suunnitelmia, sillä tuntuu, että kivoja paikkoja on tavallaan niin paljon, että valinta on vaikeaa, mutta toisaalta on taas nähnyt jo aikalailla kaikki haluamansa paikat ja Sydneystä en silti ole vielä lähdössä, vaikka au pair -aika loppuukin.



Kivaa sunnuntaita Suomeen, nauttikaa takasin tulleesta talvesta!

Hanna

lauantai 6. helmikuuta 2016

Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen...



(Kuvituksena saatte ihailla mun surffitaitoja elämäni ekalta surffikerralta, onneksi tuosta on enty eteenpäin ja olen oppinut seisomaan vähän varmemman näköisenä...)

... matkustanut elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneella yksin Euroopan rajojen ulkopuolelle.

... tavannut lukuisia uusia ihmisiä ympäri maapalloa, ollut avoimempi ja ennakkoluulottomampi kuin ikinä ja oppinut niin paljon lisää ihmisistä ja itsestäni myös.

... kehittynyt enkun kieleni kanssa. Lääkärissä käynnit sujuvat vieraalla kielellä ja kaupoissa, ravintoloissa ja koulussa asiointi on aivan arkipäivää. Enää ei tarvitse miettiä viittätoista minuuttia kokiksen tilaamista kahvilassa (coke, coke please, can I have a coke please?, I'd like to have a coke)

... varaillut lukuisia majoituksia, lentoja, retkiä ja suunnitellut ajoreittejä.

... laitesukeltanut, snorklannut ja surffannut elämäni ekaa kertaa.

... oppinut syömään juustoja, oliiveja, kapriksia, hummusta, punaviiniä ja selleriä.

... ollut yksin reissussa muutamankin kerran.

... ajanut vasemmalla puolella tietä hyvällä menestyksellä.

... juhlinut joulua keskellä kesää bbq:n merkeissä ja viettänyt uuden vuoden aaton tiiviisti puistossa odottaen ilotulituksia.

... osallistunut pub crawliin.

... käynyt musikaalissa kolme kertaa parin kuukauden sisään, ja kohta pääsen taas uudestaan.

... ostanut elämäni ensimmäiset tekonahkaiset kengät.

...telttaillut ja nukkunut pelkkä makuupussi suojanani keskellä Australiaa.

...saanut kakkoskodin ja ystävyyssuhteita, jotka tulevat kestämään. Täällä ystävystyminen on nopeampaa kuin Suomessa, kun kaikki ovat irrallaan kodista.

... oppinut Oulun murretta :D

... viettänyt loputtomia tunteja rannalla.

... perunut rantapäivän mittarin näyttäessä 24 astetta...

... syönyt paljon Aasialaista ruokaa.

... käyttänyt fläbäreitä viikkoja putkeen.

... ihmetellyt tätä Australian loputonta auringonpaistetta ja hellettä (NOT!)

... matkustanut lukuisia kertoja paikallisella Hop, Skip & Jump -bussilla, jossa on usein mun ja Z:n lisäksi muita au paireja lapsineen sekä eläkeläisiä. Bussissa ei ole stop-nappeja vaan kun bussi lähestyy omaa pysäkkiä, täytyy kuskille hihkaista "Next stop please!".

... korvannut jätskin frozen yogurtilla.

... palannut kilpailemaan muodostelmaluistelussa.

... kävellyt ja muutenkin nauttinut luonnosta paljon enemmän kuin Suomessa.

... oppinut Aussien tavoille ja lopettanut iltapalan syönnin.

... koukuttunut peanut butteriin.

... todennut banana breadin ja acai bowlien olevan parasta ikinä.

... tuskaillut täydellisen oman rauhan puuttumista.

... stressannut Aussielämän loppumista. Tutuiksi käyneet reitit bussipysäkeille, jokapäiväinen rantaelämä, tutut aina iloiset pre schoolit opettajat, oma huone, host perhe ja kaverit, tietynlainen vapaus ja itsenäisyys, kaikki jäävät tänne. (onneksi sentään muutama tyttö tulee takaisin Suomeen mun kanssa...)

Mulla on ollut tämmöinen postaus ikuisuuden luonnoksissa ja viimein täydentelin tätä 8kk Aussiolon kunniaksi (&ja ehkä myös Ellin samantyylinen kirjotus sai mut muistamaan tän...). Mulla on tänään todennäköisesti rentoilukotipäivä, kun tuntuu, että viime aikoina on tullut viiletettyä vähän joka suuntaan jatkuvasti. Ainoa tän rauhan rikkova ohjelmanumero on mahdollinen visiitti toiselle puolelle Sydneyä hakemaan air cast/moon boot, sillä mulla todettiin rasitusmurtuma vasemmassa jalassa. Muuten aattelin käydä läpi mun kaikki tavarat, päättää, mitkä annan/myyn pois ja muutenkin järjestää kaapit. Tässä melkein kuuden kuukauden aikana kun on tullut asetuttua kodiksi ja tavaraa on ehtinyt kertyä, vaikka mitään en olekaan ostanut...

Huomenna ohjelmassa on Rocks-marketeilla vierailua, keskustassa pyörimistä ja mahdollisesti rantapäivää. Mulla on bucket list aikalailla tyhjä, sillä eilen sain taas yhden kohdan ruksittua yli, kun käytiin Oopperatalon yhteydessä sijaitsevassa Opera Barissa illalla. Listalla on enää Open Air Cinema, jonka saan ruksittua yli ystävänpäivänä, kun mennään Bondille kattomaan Notebook, ja auringonnousu Manlyssa (ainoa tätä estävä tekijä on julmetun aikaisin herääminen...). Muuten haluan viettää viimeisiä viikonloppuja rannalla hengaillen (ja mahdollisesti SUPpaillen?), sillä vaikka tulenkin Suomen kesää vasten takaisin, ei rantakeleistä ole takuuta.

Hanna

torstai 4. helmikuuta 2016

Loppusuoralla




Laitetaan tähän väliin vähän arkisempaa postausta, kun viime jutut ovat olleet varsin reissupainotteisia. Viime perjantaina arki palautui normaalirytmiin koulujen alkaessa. Täällä kaiken ollessa päinvastaisesti Suomeen verrattuna myös uusi kouluvuosi alkaa tammikuun lopulla 2kk joulu/kesäloman jälkeen. Mulle tuli tänne tultaessa yllätyksenä, että Ausseissa koulunkäynti saattaa olla järkyttävän hintaista. Yliopistot ja TAFEt (amk-tyyliset) maksavat tonneja ja international-opiskelijat maksavat kolminkertaisen hinnan. Jos mä päättäisin haluta opiskella vaikkapa lakia Australiassa, lukuvuosi kustantaisi $30 000. Paljon enemmän hämmästyin siitä, että jo primary schooleja ja high schooleja löytyy ilmaisista public schooleista usein katolilaisuuden kanssa kytköksissä oleviin private schooleihin, jotka valitsevat oppilaansa ja maksavat jopa kymmeniä tonneja vuodessa.

Viime lauantaina vietettiin ihanaa rentoa rantapäivää Sinin ja Ellin kanssa ja illalla nähtiin sitten aikamoinen myrsky: kaatosade, raesade, ukkonen ja salamointi ja meiltä meni sähkötkin. Täällä on muuten nyt kesällä ukkostanut vähän väliä, viime viikolla melkein joka päivä. Ukkonen on täällä erilainen kuin Suomessa, se ei välttämättä viilennä kosteaa kuumuutta ja se ei ole samanlainen ukkoskuuro, vaan epämääräinen jyrinä saattaa kestää kauan. Yksikin päivä ihmettelin aluksi, että lentokoneet ovat alkaneet lentää meidän hoodien yli, mutta se olikin ukkonen.

Sunnuntaina käytiin Royal National Parkissa patikoimassa 13km lenkki, jossa oli aikamoista kapuamista, mutaa, hellettä ja kauniita maisemia reitin kulkiessa rantaviivaa pitkin ja keskellä metsää. Rankan rupeaman jälkeen käytiin Ikeassa dinnerillä. Oon täällä syönyt enemmän Ikeassa kuin ikinä ennen elämässäni.

Maanantaina pääsin taas jäälle, kun treenit jatkuivat loman jälkeen. Oli ihan superkivaa päästä taas jäälle! Patikoinnin ja treenien yhteisvaikutuksesta paikat ovatkin sitten olleet aika kipeät pari päivää..

Muuten tällä viikolla ollaan eletty perusarkea tyttöjen kanssa: rantaelämää, N:n koulun swimming carneval, puistokäyntejä, leipomista ja vaan hengailua.

Oma lähtökin alkaa konkretisoitua, kun parille kaverille on jo sanottu heipat heidän lähtiessään jatkamaan matkaa mua ennen. Viime perjantaina meillä oli italialaisen Saran kanssa vika italialainen dinner ja tiistaina nähtiin saksalaisen Nelen kanssa viimeistä kertaa story timen ja playgroundin merkeissä. Mullakin enää pikkasen reilu 2 viikkoa au pairina, ihan hullua!! Niin hassua, että tämä nykyään niin arkinen Aussielämä loppuu kohta.


Ihanaa viikonloppua!!

Hanna


Ps. Tasan kahdeksan kuukautta sitten muuten hyvästelin perheen lentokentällä ja lähdin tänne. Ihan hullua!! Musta vieläkin tuntuu kuin olisin ollut täällä ikuisuuden, mutta toisaalta tuntuu kuin olisin ollut Suomessa vielä hetki sitten, mutta 8kk, wow, 2/3 vuodesta! Alkuperästen pläänien mukaanhan mun piti palata Suomeen näihin aikoihin, mutta suunnitelmat ovat vähän venyneet ja en ihan vielä le tulossa.