tiistai 29. maaliskuuta 2016

From Wellington to Franz Josef















Hello,

Taas on tapahtunut vaikka ja mitä sitten viime kirjoittelun ja varsinkin kilometrejä on taas kertynyt alle.

Mun on pitänyt monta kertaa tulla kirjottelemaan, mutta päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa tai sitten olen tietoisesti halunnut olla tekemättä mitään, korkeintaan lukea kirjaa jossain pusikossa tai rannalla. Kun iltaisin on vihdoin saanut kokkailtua dinnerin ja vaihdeltua matkatarinoita muiden reissaajien kanssa, olen usein ollut niin väsynyt, että hyvät yöunet houkuttavat huomattavasti enemmän kuin tabletin näpyttely. Mutta eikös se niin ole, että kun on kivaa, kone unohtuu. Anyway mun täytyy sanoa, että oon kiitollinen kaikille niille, jotka enemmän ja vähemmän painostivat mua aloittamaan blogin, sillä oman henkilökohtasen matkapäiväkirjan lisänä tämä on aivan loistava tapa muistella kaikkea sitä, mitä onkaan tehnyt ja nähnyt. Ei mun muisti muuten riittäisi millään kuluneen melkein 10kk ajan kaikkiin tapahtumiin.

Alkupuheet kumminkin sikseen ja tässä päivitystä kuluneelta ajalta. Aikalailla reissun puolivälissä ollaan (apua, nyt jo!!) ja olen tippunut hyvän matkaa eteläsaarta alas sitten viime kirjoittaman.

Wellington, Uuden-Seelannin pääkaupunki, meni mulla vähän sumussa, sillä olin kipeenä. Pääosin hengailin hostellilla kirjan ja teekupin kanssa tai tutustuin kaupungin kahvilakulttuuriin. Jaksoin mä kumminkin vaellella kaupungilla, vierailla paljon kehutussa Te Papa -museossa (ihan must kaikille Wellingtonissa vieraileville! Isossa ja ilmasessa museossa sain huomaamattani kulutettua reilu pari tuntia) ja ajaa Wellingtonin 'maamerkillä', cable carilla, mäen päälle ihailemaan maisemia ja botanic gardenia.

Sitten oli 2,5viikon jälkeen aika vaihtaa saarta ja seilailin ferryllä Pictoniin, ja sieltä kohti Nelsonia, mun ekaa kohdetta eteläsaarella. Nelson on ihana pikkukaupunki, jossa oli suloinen tunnelma, huippu hostelli kivoine ihmisineen ja kauniit auringonnousut. Musta täällä on siisteintä se, että jokainen paikka on erilainen ja tuntuu kuin aina tulisi uuteen maahan tai maailmaan. Nelsonista tehtiin daytrip Abel Tasman National parkiin, jonka sanotaan olevan Uuden-Seelannin kaunein paikka. Olihan maisemat aivan huikeat, mutta en ehkä uskaltaisi sanoa kuitenkaan, että NZ:n kauneimmat. Päivä kului ensin n. 3h kajakoidessa (parasta!!!!) vuorten ja metsän keskellä ja sen jälkeen 13km kävellessä coastal trackia pitkin. Koko track on muistaakseni 50-60km, mutta water taxit ym. mahdollistavat pätkien tekemisen. Päivän aikana ehdin jo suunnitella kaikkea aina Nuuksion telttaretkistä Norjan vuonoilla vaelteluun. Ausseissa ja NZ musta on tullut enemmän ulkoilmaihminen ja koko ajan tekisi mieli vain erilaisille patikoinneille ja kajakkireissuille. Toivottavasti tää piirre säilyy, eikä musta tule sisällä viihtyvää sohvaperunaa, kun tulen takasin Suomeen.

Seuraavana kohteena mulla oli eteläsaaren länsirannikkoa alaspäin tultaessa Punakaiki. Olin aluksi ottanut stopin ihan vain siksi, että saisin breikin pitkään ajomatkaan ja näkisin samalla paikan kuuluisimman nähtävyydet, Pancake Rocksit ja blowholet. Vikana Nelsonin iltana juttelin brittimiehen kanssa hostellilla, ja hän kehui Punakaikia todella paljon ja sanoi paikan olleen sellainen kuin hän Uuden-Seelannin kuvittelikin olevan. Tämän miehen sanat olivat kyllä niin totta! Punakaiki oli aivan upea - hiljainen ja pieni paikka (paitsi ne pannarikivet, jotka oli täynnä turisteja, mutta se oli onneksi vähän kauempana ja monet jatkoivat iltapäivällä matkaa), jossa ei ollut kauppaa, turistikrääsää, kunnon mobiiliverkkoa tai isoja resorteja. Sen sijaan siellä oli toisella puolella meri isoine aaltoineen, jotka löivät rantakallioon, karun kaunis pitkä ranta, ja upea auringonlasku, ja toisella puolella vuoret ja metsä. Mun hostelli oli aivan ihana, vähän niin kuin kesämökki, ja sielläkään ei ollut täyttä. Oli ihanaa kerrankin kokkailla ilman jonottamista pannuille ja kattiloille ja aamulla nukkua pitkään, sillä herätyksenä ei toiminut kuuden ihmisen herätyskellot. Pancake Rocksien takia en ajaisi tuonne asti, vaikka ihan hienot nekin oli, mutta se rauha ja tunnelma oli aivan ihanaa ja ainutlaatuista. Ne Pancake Rocksit ovat siis kivimuodostelma, joka muodostuu ohuista pannareita muistuttavista kivikeoista ja high tiden aikaan siellä välissä suihkuaa vesi isojen aaltojen seurauksena.

Tuolla todella tajusin ihmisten hehkutuksen länsirannikon upeudesta. Suuret aallot lyövät vasten kalliota ja ympärillä on oikeestaan vaan metsää ja vuoria. Vaikka mua on väsyttänyt bussissa, oon pakottanut itteni pysymään hereillä, sillä ajaessa ne maisemat ovat ihan huikeat, kun bussi kiemurtelee pikkuteitä vuoren rinteillä. Ehdottomasti haluan joskus takaisin tänne ja voisin vaan ajella rauhalliseen tahtiin autolla länsirannikkoa pitkin. Nimenomaan autolla, niin voisi aina pysähtyä kuvailemaan parhaita paloja. Pidettiin myös pari kahvipaussia reitin aikana ja paikat, joissa pysähtyttiin, olivat myös aivan ihania pikkupaikkoja, joissa oli kaunis ranta. Ei sellainen Finnmatkojen matkaoppaasta bongattava paratiisiranta, mutta mun mielestä ehkä jopa kivempi. Jos muistan oikein niin west coastilla asuu vain 1% Uuden-Seelannin väestöstä.

Tänään saavuin Franz Josefin kylään ja tuntuu ihan kuin olisi saapunut Lappiin. Ei täällä lunta ole, mutta samanlainen tunnelma ravintoloineen, majotuksineen, kauppoineen ja vuorineen. Franz Josef on tukikohta Franz Josef Glaciereille ja mullakin on huomenna ohjelmassa vähän extremempää menoa, kunhan vaan sää pysyy selkeänä. Siitä lisää sitten myöhemmin.

Ainiin, tänään on ollut ihan ihmepäivä. Bussissa mietin vaikka kuinka pitkään sitä, miltä meidän kodin lähin k-market näyttää sisältä. Sen lisäksi ei ollut kaukana, että olisin puhjennut kyyneliin, kun vessassa oli sellanen käden heilautuksella toimiva paperihomma. Siis kun heilautat kättä, niin kone kelaa paperia ulos. Niitä en Ausseissa nähnyt missään, ja jotenkin se masiina symboloi kotia. Lisäksi, NZ:n länsirannikon pikkupaikassa, Hokitikassa, oli takeaway-kahveissa Huhtamäen kannet! Niitä oli Ausseissakin aina siellä täällä, mutta nyt yllätyin kyllä todella. Pakko olla hyvät, että kansia on tänne asti roudattu.

Noniin jos jättäisin romaanin tähän tältä erää. Mulla menee edelleen tosi hyvin täällä, oon tavannut ihania ihmisiä, kokenut paljon ja ollut onnellinen ja jotenkin tosi vapaa. Oon salaa onnellinen myös siitä, että ilmat on viilenneet, 10-20astetta päivisin, joten saan käyttää fleeceä. Tosin mun rusketus karisee vauhdilla ja Suomeen palatessa oon varmaan ihan lakana taas...

Nyt meen nauttimaan hostellin tarjoamasta dinneristä ja sitten muutaman teekupin jälkeen nukkumaan ennen huomisia aktiviteetteja. Kuullaan taas matkan varrelta! Täältä mun matka kuitenkin jatkuu kohti Wanakaa, Milford Soundia ja Queenstownia, jossa olisi tarkoitus seikkailla Ellin, Sinin ja Haleyn kanssa, ennen kuin jatkan taas itsekseni reissailua eteläsaarta ylöspäin.

Hanna

Ps. Kiitos kaikille, jotka laittavat viestiä ja vastailevat mun viesteihin, vaikka olenkin täällä kaukana. Ihan sama, onko vastaukseen käytetty kaksi sekuntia vai saanko puolen tunnin edestä ääniviestejä, mutta viestit ja vastaaminen lämmittää mieltä kovasti!!

Pps. Anteeksi, että samat kuvat pyörivät täällä, instagramissa (hhannaep) ja Facebookissa. Mulla on suurin osa kuvista kamerassa, joten saatte nauttia joka paikassa vaan näistä puhelinkuvista.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

One happy traveller in Rotorua











Kia Ora,

Kaksi ja puoli päivää Rotoruassa takana, vaikka tuntuukin kuin olisin ollut täällä vähintään tupla-ajan. Otan vikan Rotorua-illan kunniaksi kaiken ilon irti hostellin superista wifistä, joka on jaksanut pyörittää Au pairit Australiassa -sarjaa (lyhyesti sanottuna ihan viihdyttävä, koska aihe liippasi niin läheltä, mutta totuutta saatika oikeaa kuvaa au pairin työstä tuosta sarjasta ei saa. Ainakaan mun kaveriporukassa kellään ei ollut tuommoisia pakkeleita naamassa ja farkkuja jalassa työpäivinä. Ongelmia aiheuttivat huomattavasti useammin lasten känkkäränkkäkohtaukset tai vanhempien epäselvät ohjeet kuin ihastuminen kaverin hostisään... Jos katotte sarjaa, älkää kuvitelko mun elämää tollaseksi, vaikka tosiaankin koko yhdeksänosaisessa sarjassa itse au pairin arkea kuvataan se 10min hyvällä tsägällä = au pairin arjesta ei saa sorry nyt vaan tv-sarjaa) ja ladata kymmenen kuvaa epämääräiseksi kasaksi tähän postaukseenkin.

Vaikka mulla on mennyt täällä tosi hyvin Aucklandista päästyäni, tuntuu musta, että täällä Rotoruassa asiat on vaan loksahdelleet kohdalleen monella tavalla. Täällä on ollut ihania ihmisiä, oon ehtinyt tehä kaiken haluamani ja saanut tasapainitettua rentoa hengailua ja menemisiäni.

Rotorua on ollut mun matkan tähän asti käymistä paikoista ehdottomasti mielenkiintosin. Monet varotteli mua etukäteen siitä, että kaupungissa haisee volkaanisen aktiivisuuden vuoksi. Tietty saatan olla onnekas tuulien tai jonkin muun suhteen, mutta uskon, että kyseessä on myös asennekysymys. Kaksi ja puoli päivää ovat sisältäneet paljon Maori-kulttuuria ja geothermaalisia ihmeitä.

Oon kävellyt Lake Rotoruan rantaa (vetelin moon bootin kanssa menemään tihkusateessa, lopputuloksena kolme ihmistä pysähty ja tarjos kyytiä haha), vieraillut keskustassa sijaitsevassa Kuirau Parkissa ja muuten vaan pyörinyt kaupungilla elämää, Maori-elämää ja nähtävyyksiä ihmetellen. Musta on siistiä, kun joka puolella maasta ja vedestä nousee höyryä geothermaalisen aktiivisuuden vuoksi, ja se on ihan normaali osa katukuvaa täällä.

Eilen kävin Wai-O-Tapu wonderlandissa, jossa on useita erilaisia volkaanisia ihmeitä ihan luonnostaan. Hienoimmat musta oli kuvissakin näkyvät vihreä järvi ja tuo höyryävä champagne pool. Paikka oli musta tosi kiva ja jotenkin luonnollinen, ei turisteille tekemällä tehty.

Eilisilta oli yksi reissuni parhaista! Vierailin maori villagessa, joka oli aivan upea. Illan aikana saatiin oppia paljon uutta maorikulttuurista, nähdä ja kokeilla heidän elämää, katsoa mielettömiä kulttuuriesityksiä ja nauttia ihanasta dinneristä (backpacker tykkää, kun ruoka on valmiina haha). Maorit ovat siis Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaita ja käsittääkseni heidän asemansa on parempi kuin vaikkapa Australian aboriginalien.

Ihanaksi illan teki myös dinnerpöydässä mua vastapäätä istunut jenkkipariskunta, joiden kanssa keskusteltiin, vaihdetiin reissuvinkkejä ja nautittiin illasta. Olin myös niin hyvää seuraa, että jenkkirouva osti mulle viiniä. Kävi ilmi, että hän oli ollut aunpairina vajaa 50 vuotta sitten Tanskassa, on rooli muuttunut vuosien saatossa. Sain heiltä aivan ihania elämänviisauksia ja -ohjeita.

Joka kerta myös ilahdun, kun joku kehuu englantiani, jonka kanssa olen ollut niin epävarma. "Your English is absolutely incredible" -kommentti englantia natiivisti puhuvilta sai kyllä hymyn huulilleni pitkäksi aikaa. Yksin matkustamisen hyvä puoli on myös kielitaidon kehittyminen, ei liian montaa kertaa ole täällä tullut suomalaisia keskusteluja käytyä.

Matkustaessa parasta on uudet ihmiset, joita tapaa jatkuvasti. Vaikkei ihmistä näkisi puolta tuntia kauempaa ja nimeäkään ei tietäisi, oppii jokaiselta kuitenkin jotain uutta ja aikaan saa mielenkiintoisia keskusteluja. Eilinen bussimatka maorikylästä takaisin hostellille oli kanssa varmaan huikein koko matkalla täällä. Bussillinen iloisia ihmisiä nauramassa ja laulamassa lastenlauluja, "Happy birthdayta", vaikkei kellään ole edes synttäreitä ja Johnny Cashia, ja kun eräässä laulussa laulettiin siitä, miten bussi kiertää liikenneympyrää uudelleen ja uudelleen, taidettiin mekin pyöriä neljä kierrosta isolla bussilla liikenneympytää ympäri. Kyllä siinä useampikin auto ja jalankilkija jäi hölmistyneenä tuijottamaan menoa

Toisaalta taas matkustaminen vieraassa maassa on oiva mittari kunnioituksen ja käytöstapojen olemassaolosta. Kyllä, ihmisillä on kulttuurieroja, joita pitää kunnioittaa, mutta yleiset käytöstavat ovat kaikille samat. Tänään, kun tulin bussilla takaisin Waitomon Glow worm -luolilta (niiiiin kaunis paikka!!!) todistin taas yhtä käytöstavatonta hetkeä. Nousin bussiin puolivälissä sen matkaa ja osa matkustajista oli lähtenyt nopeasti vessaan samalla pysäkillä. Istahdin sitten ensimmäiselle vapaalle paikalle ja vaivuin ajatuksiini. Havahduin, kun minua tuijottivat kaksi vihaista vanhempaa silmäparia. Katsoin heitä kysyvästi ja kun he eivät sanoneet mitään mulkoilultaan, kysyin, onko tilanteessa jokin ongelma. Vastaukseksi sain kauniiden murahdusten saattelemana vastauksen "our place, move".

Joka tapauksessa sanoisin, että mulla menee ihan mielettömän hyvin tällä hetkellä! Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että mun peanut butter loppui tänään ja vihdoinkin saan siirtyä Nutellaan yay! Julkaisen tämän nopeasti ennen kuin akku loppuu ja sitten suuntaan tuskailemaan pakkaamisen kanssa jälleen kerran. Onneksi samasta huoneesta lähtee toinenkin reissaaja huomenna aamulla, niin meillä on vertaistukea toisistamme haha.

Hyvää yötä täältä!!

Hanna

lauantai 19. maaliskuuta 2016

10 days in NZ



Hello everyone,

Jos mun pitäisi kuvata Uutta-Seelantia kahella sanalla, olisivat ne varmaan sininen ja vihreä. Vesi on niin sinistä ja kukkulat vihreitä, sellaisia kirkkaan vaaleenvihreetä.

Kymmenen päivää Uuteen-Seelantiin tulosta ja paljon on ehtinyt tapahtua! Ekat viisi yötä olin Aucklandissa, joka on pohjoissaaren suurin kaupunki. Järjestelin asioita, hommasin uuden numeron, kiertelin nähtävyyksiä, makoilin rannoilla, kävin Waiheke-islandilla, kävin muutamassa puistossa ja museossa ja totuttelin elämään ja reissailemiseen oman onneni nojassa.

Auckland ei tehnyt muhun suurta vaikutusta. En tiedä johtuuko siitä, että oon viettänyt juuri 9kk Australiassa ja lensin tänne melkeinpä suoraan Great Ocean Roadilta, joka on yksi kauneimmista paikoista Ausseissa ainakin mun mielestä. Mulla oli Aucklandissa Sydney-ikävä päällä ja vertailin kaupunkeja jatkuvasti, ja Sydney voitti joka asiassa.

Ekaa kertaa tajusin ihan oikeasti sen, että oon Uudessa-Seelannissa, kun ajelin bussilla mun reissun tokaan kohteeseen, Whitiangaan. Ne maisemat oli aivan mielettömät - sinistä merta, vihreitä kukkuloita, jyrkänteitä, metsää ja lehmiä vuoren rinteillä.

Whitianga oli kaunis pikkupaikka, jonka vieressä sijaitsee mielettömän kaunis Cathedral Cove (josta ylempi kuva), jossa on kuvattu Narniaakin. Mulla on pitkä leffalista oottamassa kunhan pääsen kotiin... Vaikka kyseessä on turistinähtävyys, paikka ei ole liian täynnä. Ylipäätään johtuen NZ:n pienemmästä väestöstä ja kaukaisesta sijainnista, täällä on väljempää kuin Ausseissa. Cathedral Coven vieressä sijaitsee myös Hot Water Beach, jonka nähtävyys on itse kaivettavat hot poolit low tiden aikaan.

Whitiangasta mulla oli tarkoitus huristella Rotoruuan, mutta suunnitelmat vaihtuivat, joten suuntasin ylemmäs pohjoiseen, Paihiaan, moikkaamaan täällä työskentelevää Johannaa. Ollaan hengailtu rannoilla, uitu body boardien kanssa autioon saareen, keräilty kauniita simpukoita, käyty Russelissa, joka on pieni söpö kylä, syöty normibackpacker-elämää paremmin ja kävelty vesiputouksille. Paihian hostelli on myös ollut hands down siistein ja parhaiten varusteltu hostelli, jossa oon ikinä ollut. (Myös free food -ruokahylly on parempi kuin muualla...)

Mun täytyy kiireellä suunnata nyt nukkumaan, sillä huomenna matkani käy sinne Rotoruaan ja bussi lähtee täältä 4.55... Rotoruassa vietän muutaman päivän Maori-kulttuurin ja geothermaalisten ihmeiden äärellä ennen kuin suuntaan Wellingtoniin, paljon kehuttuun kaupunkiin, ja siitä lautalla eteläsaarelle.

All in all, mulla menee täällä kivasti! Tietenkin välillä kaipaisi sitä, että olisi koko ajan tuttu kaveri matkaseurana, mutta yksin ollessa tutustuu helpommin uusiin ihmisiin ja uskon, että tämä on kokemuksena todella kasvattava ja haastava, mutta myös ikimuistoinen ja upea!!!

Ja kun multa on pariin otteeseen kysytty Aussien ja NZ eroa niin vielä en osaa kauheasti vastata muuta kuin, että täällä on kylmempi, vähemmän ihmisiä, eri aksentti, huonommat rannat, monipuolisempi luonto, paljon vuoria ja ihmiset tupakoi niiiiiin paljon enemmän. Ja on nämä muutenkin kaksi täysin eri maata, joiden ihmisillä on vähän sama suhde toisiin kuin suomalaisilla ja ruotsalaisilla.

Nyt hyvää yötä Uudesta-Seelannista ja kivaa viikonloppua kaikille!!

Hanna

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Melbourne & Gr8 Ocean Road


Heippa ja terkkuja Aucklandista, Uuden-Seelannin reissun lähtöpisteestäni, jonne lensin tänään. Australia on jäänyt nyt toistaiseksi taakse ja uusi seikkailu odottaa.

Australian taaksejättämisestä ja Uudesta-Seelannista kuitenkin myöhemmin lisää, sillä tällä kertaa mulla on tarkotus päivitellä mun viimesestä viikosta Aussilassa, sillä vihdoinkin pääsin käymään Melbournessa, tuossa urbaanissa hipahtavassa kaupungissa, jossa kahvikulttuuri on valloillaan ja katumuusikoita löytyy joka kulmasta. Melbourne on Aussien toisiksi suurin kaupunki reilulla neljällä miljoonalla asukkaallaan. Sydneyssä 80% tai 90% tai jotain vastaavaa prosenttia ihmisistä asuu omakotitaloissa, jonka vuoksi kaupunki on levittynyt aivan superlaajalle, ja se koostuu tavallaan pienistä kaupungeista. Parhaat kahvilat ja ravintolat samoin kuin suurin osa paikallisista löytyy keskustan ulkopuolelta ja satama-aluetta kansoittavat pöäosin turistit. Melbourne puolestaan on paljon kompaktimpi keskustan suhteen ainakin mun mielestä. Ihmisiä asuu paljon ihan ydinkeskustassakin ja huomattiinkin, että monissa kortteleissa oli toimistoja, hotelleja, kahviloita ja asuintaloja yhdessä. Tiiviimmän asumisen vuoksi (tai jonkin muun) keskusta on niin paljon elävämpi kuin Sydneyn. Sydneyssä on paljon markkinoita ym. häppeninkejä, mutta Melbsissä katusoittajia ja -taiteilijoita on aivan joka kulmalla, kaduilla järjestetään livemusiikkikonsertteja ja tanssitunteja ja töiden jälkeen keskusta on täynnä ihmisiä ravintoloissa, kahviloissa ja puistoissa. Tähän verrattuna Sydneyn keskusta on aavekaupunki.

Sydneystä löytyy kallis asuminen ja eläminen (ihan joukkoliikennekin), paljon nähtävyyksiä ja tekemistä turisteille, upeat surffirannat isoine aaltoineen ja useita erilaisia kaupunginosia. Ja Manly!!

Melbournessa sen sijaan on tosiaan elävä ja iloinen meininki, lukuisia ihania kahviloita aivan keskustan tuntumassa, paljon huonommat rannat ja täältä puuttuu mun mielestä pakolliset must see -nähtävyydet. Great Ocean Road on varmaan isoin nähtävyys, ja sekään ei sijaitse Melbournessa itsessään.

Sydneyssä parasta antia on musta ns. turistijutut ja rantaelämä. Melbournessa meiän loma meni enemmän hengailuksi, sillä nähtävyyksien sijaan parasta oli aistia tunnelmaa. Okei mun havainnot on vähän puutteellisia, kun vietin Sydneyssä yli 6kk ja Melbournessa vain viikon, mutta en mä ihan metsään ole voinut mennä.

Silti tähän astisten kokemusten perusteella olen onnellinen, että asuin Sydneyssä. Vaikka Melbourne onkin aivan ihana, tykkäsin Sydneystä kokonaisuudessaan enemmän.

Pitkän alkujaarittelun jälkeen päästään käsiksi reissun sisältöön. Meidän Melbournen viikko sisälsi kahviloita, ulkonasyömistä, muutamassa museossa piipahtamista, shoppailua, kävelyä ympäriinsä, marketteja, rantailua ja muutaman puiston. Meiän airbnb-asunto oli ihan tosi hyvällä paikalla keskustassa, ratikat meni oven edestä eikä Fitzroyhyn, Yarra-joen varrelle tai Queen Victoria -marketeillekaan ollut pitkä kävelymaytka.

Käytiin myös huristelemassa vuokra-autolla Great Ocean Roadia kaksi päivää. Road on yksi Aussien suosituimmista ja kauneimmista reiteistä, joka kulkee valtameren rannalla ja sukeltaa välillä metsään ja täynnä lampaita js lehmiä oleville pelloille sekä mutkittelee ylös ja alas vuoren rinteitä. Pysähdeltiin matkan varrella spottailemaan villejä koalia ja kenguja, kävelemään metsässä, majakalla, rannoilla ja vesiputouksilla, ihailemaan kivimuodostelmia sekä ottamaan kuvia eri lookout pointeilta. Yövyttiin Port Campbellissa, joka sijaitsee aivan roadin tunnetuimman nähtävyyden, 12 apostlen vieressä. Roadilla olisin hyvin voinut viettää kolmekin päivää, sillä nähtävää ja koettavaa oli yllin kyllin. Great Ocean Roadilla oli suuret metsäpalot ennen joulua, mutta onneksi road oli nyt jo kokonaan auki. Tällä puolella palloa metsäpalot ovat varteenotettava riski ja teiden varrella olevissa opastauluissa toisiksi alinkin riskiluokka on jo 'high'.

Aivan ihana lopetus mun yhdeksän kuukauden Aussielolle. Aino sano, että mulla toistuu postauksissamuutama teema:   kerron kauanko olen täällä ollut, se miten aika menee nopeasti sekä se miten se on ihan hassua. En nyt kirjota noita kahta vikaa huomiota tänne, vaikka allekirjoitankin niistä molemmat.

Aucklandiin oon tosiaan saapunut, ja vietän täällä ekat viisi päivää. Nyt täytyy suunnata vähitellen nukkumaan, tosin saa nähä, että mitä siitäkin tulee, sillä mun kanssa samassa dormissa nukkuu 19 muuta reissaajaa. NZ on tällä hetkellä ihan täynnä backpackereita, joten kaikki hostellit täytyy buukata etukäteeen ja muutenkin matkaa suunnitella aikalailla. Jos haluat siis viettää huoletonta elämää mennen ja tullen miten haluaa, tähän aikaan vuodesta lähes ainoa vaihtoehto tähän on telttailu. Saa nähdä, kuinka nopeasti ärsyynnyn rinkan kanteluun (joka ei oo onneksi kuin 14kg yay, tosin se on täynnä not so yay) ja tavaroiden jatkuvaan sekamelskaan, toivotaan parasta.

Hyvää yötä Aucklandista!

Hanna

Ps. Aikaero on nyt 11h Suomeen, me ollaan siis edellä.

Pps. Istuin lentomatkan keskipaikalla ja unohin kirjan ylös. En kehdannut pyytää päästä jaloittelemaan, kun olin just jo sen pyytänyt, joten lukemisen (Hobitti, virittäydyn tunnelmaan) sijaan naputtelin tätä luonnoksiin. Siksi näin pitkä viesti.

Pps. Air New Zealandilla on raikkaan erilainen turvavideo, tai mikskä sitä sanotaankaan, mutta se, mikä näytetään ennen nousua, ja missä käydään läpi turvaohjeet. Linkkaisin sen tähän, jos mun ja Samsungin yhteiselo olisi vähän sujuvampaa. Air New Zealandilla on myös maalattu kattokruunuja vessan seiniin ja vessoissa kuuluu musiikki.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Three tourists in Sydney




Moikka, mun blogin tulevaisuus näyttää hitusen valosammalta, sillä mulle saapui tabletti Suomesta. En osaa kuitenkaan vielä käyttää mm. Bloggeria tässä, joten saatte tyytyä vain kolmeen kuvaan (loput katosi jonnekin).

Kulunut reilu viikko on mennyt turistioppaan roolia hoidellessa, kun olen kierrättänyt äitiä ja Ainoa ympäri Sydneyä. Mua jännitti jostain syystä ihan kamalasti lentokentällä, mutta turhaahan se oli. En saanut edes kommenttia mun todella haalistuneesta ja sotkuisesta surffitukasta. Sen sijaan avojaloin kävely (jalkspöydässä oleva rasitusmurtuma estää fläbärien käytön) on kummastuttanut vieraitani... 

Meillä on kuitenkin ollut ihan äärettömän kivaa, eikä todellakaan tunnu, että edellisestä näkemisestä olisi ollut n. 8,5kk! Meidän ohjelmaan on kuulunut kaupungilla ja satama-alueella hengailua, puistoja, maamerkkejä, nähtävyyksiä, mielettömiä auringonlaskuja ja kuunnousuja, rantapäiviä, aalloissa hyppimistä, Blue Mountainseilla patikointia, shoppailua, kengujen ja koalien silittämistä, maailman valkoisin hiekkaranta Jervis Bayssa, ulkonasyömistä, huikea Roald Dahlin Matilda-musikaali, dinner hostperheen kanssa, aussiherkkuihin tutustumista ja roadtrippailua.

Vaikka välillä ympärillä olevista jutuista nousee hymy tai haikeus pintaan, tuntuu tää silti ihan hassulta. Musta tuntuu kuin au pairiudesta olisi ikuisuus aikaa, ja että olisin jossain muussa kaupungissa kuin Sydneyssä, jossa olen asunut reilu puoli vuotta. Samalla kaikki on kuitenkin niin tuttua ja helppoa - aussiaksentti, paikkojen sijainnit, joukkoliikenne ja kaikki tavat ja maksusysteemit. On ollut ihana huomata se, kuinka paljon onkaan oppinut kaikenlaista, ja jakaa tuota tietoa sekä antaa vieraiden olla lomafiiliksessä sysäämättä suunnittelutaakkaa heille.

Huomenna kutsuu Melbourne, jossa vietetään seuraava viikko. Kaksi päivää käytetään Great Ocean Roadiin tutustumiseen, muuten sukelletaan Melbournen antiin. Sää on ollut aivan huippuhyvä koko tän ajan ja näyttää jatkuvan helteisenä myös Melbsissä!

Halit kaikille, kuullaan taas!!

Hanna